Martin Tarhan tarina
Oli vuosi 1995 ja ilmassa puhalsivat muutoksen tuulet. Martti Repo oli kulkenut pitkän tien kotiseudultaan Savon Sonkajärveltä Varsinais-Suomeen, Oripäähän, jossa ihmiset puhuivat eri tavalla ja leipä maistui kuminan vuoksi oudolta.
Matkan varrella Martti oli kartuttanut kokemuksiaan puutarhurin töistä usealla eri paikkakunnalla ja puutarhalla. Ylipuutarhurin tehtävät Oripäässä olivat jatkuneet jo 10 vuoden ajan, mutta tänä vuonna luvassa olisi jotain aivan muuta.
T:mi Martin Tarha
Maaliskuussa 1995 kaikki oli valmista, paperilla siis. Martti oli lopettanut tehtävänsä ylipuutarhurina 3 kuukautta aiemmin ja siitä lähtien kuluttanut kaiken vapaa-aikansa visionsa toteuttamisen suunnnitteluun. Luvat, piirustukset, suunnitelmat, yhteistyötahot, aikataulut ja tilat olivat kaikki kirkkaina Martin mielessä: Hän omistaisi oman puutarhansa.
06.03.1995 kaupparekisteriin merkittiin uusi yritys: T:mi Martin Tarha ja työt voitiin aloittaa. Yrityksen toiminta alkoi 2000 m2 pinta-alalla vaatimattomissa muovihuoneissa, jotka olivat aiemmin olleet käytössä tomaatilla.
Vuosina 1995-1996 työtä riitti yllin kyllin isolle määrälle väkeä, kuin myös Revon perheelle, kun huoneita peruskorjattiin ja muokattiin ruukkukasviviljelylle sopiviksi. Suunnitelma olisi, että tuotanto päästäisiin aloittamaan mahdollisimman pian ja toukokuussa -95 ensimmäiset begonian taimet jo saapuivatkin puutarhalle.
Yhdessä eteenpäin
Tuotanto oli suunniteltu pitkälle ja siihen oli yhdistetty vuosien kokemuksen ja karttuneen ammattitaidon lisäksi Martin omat näkemykset ja halu kokeilla uutta.
Alun ponnisteluissa korostui perheyrityksen merkitys, kaikki perheenjäsenet osallistuivat uuden puutarhan töihin, kukin omien kykyjensä mukaan. Tarja, Martin vaimo, teki yrityksen kirjanpidon ja paperityöt muiden tehtävien ohessa ja lapset Jaana ja Janne auttoivat parhaansa mukaan korjauksissa, ruukutuksissa ja muissa viljelytöissä.
Martin ajatus toimivasta, laadukkaita ruukkukasveja tuottavasta puutarhasta alkoi kantaa hedelmää, ja marraskuussa 1996 se rekisteröitiin osakeyhtiöksi.
Kasvua ja kaupantekoa
Vuonna 1998 myös ensimmäinen osio vanhoista huoneista sai väistyä uusien tieltä. Seuraavien neljän vuoden aikana puutarhan pinta-ala yli kaksinkertaistettiin ja 2002 vanhojen vaatimattomien huoneiden tilalla seisoi uudet, modernit ja tehokkaat kasvihuoneet.
Valaistus, lämmitys ja viljelytekniikka muokattiin vastaamaan pitkälle erikoistuneen tuotannnon vaatimia standardeja. Alusta alkaen useat ihmiset "eksyivät" puutarhalle ihastelemaan ja ostelemaan kukkia, joten 1997 päätettiin puutarhan yhteyteen rakentaa myös vähittäismyymälä, alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen.
Aluksi kukkakauppa oli osittain itsepalveluperiaatteella toimiva pieni putiikki, joka yllättäen alkoi melko pian käydä liian pieneksi kasvavalle asiakaskunnalle. Vuonna 2001 tilaongelmaan tartuttiin ja uusi kukkakauppa avattiin nykyiselle paikalleen.
Palkittu puutarha
Ruukkukasvien viljely oli jatkunut Martin Tarhalla tasaisesti kasvavana jo toistakymmentä vuotta. Asiakasuhteet olivat vakiintuneet, ja iso osa suomalaisista toimijoista tiesi Martin Tarhasta puhuttaessa yrityksen ja sen, mikä Martti oli miehiään.
Lajikkeita ja lajeja oli tuona aikana testattu jo satamäärin ja kaupat osasivat jo pyytää Oripäässä Martin Tarhalla viljeltyjä, laadukkaita tuotteita. Ajatus omasta tuotannosta ja yrityksestä oli poikinut toimivan puutarhan, joka myös tunnettiin.
Vuonna 2004 maaliskuussa Kotimaiset Kasvikset ry päätti palkita Martin työstään myöntämällä Martin Tarhalle vuoden laatutuottaja palkinnon. Tiedon palkinnosta Martti ja Tarja ottivat vastaan riemuiten ja heille myönnettyä kunniaa arvostaen. Martti kertoi myös puhelimitse molemmille lapsilleen, jotka jo opiskelivat muualla tästä iloisesta tapahtumasta.
Poikansa Jannen kanssa, jonka tulevaisuuden suunnitelmat olivat jo kietoutuneet puutarhan kanssa yhteen, he sopivat noutavansa palkinnon yhdessä. Kaikki meni jopa paremmin kuin oli uskallettu odottaa.
Suuria muutoksia
Seuraavana päivänä 19.03.2004 puhalsi ilmassa jälleen muutoksen tuulet, mutta tällä kertaa kylmät ja synkät. Martti menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. Perheen järkytys ja shokki oli luonnollisesti suunnaton.
Tuo perheen hauska visiönääri oli yht´äkkiä poissa. Elämän katoavaisuus jätti perheeseen ja kaikkiin, joiden elämää Martti oli koskettanut, aukon, jota ei voisi enää koskaan täyttää. Surun ja murheen sokaisemina oli perheen kuitenkin tehtävä päätös yrityksen kohtalosta.
Martti oli ammentanut yritykseen kaiken omista ajatuksistaan: suunnitelmat, laskelmat, ammattitaidon. Jatkaminen ilman hänen panostaan olisi valtava urakka.
Yrityksen toiminnan jatkuminen olisi koko perheen mielstä ollut myös Martinkin toive, joten urakkaan ryhdyttiin, vaikkakin murheen murtamina. Martin poika Janne keskeytti opintonsa ja jäi äitinsä Tarjan kanssa jatkamaan yrityksen toimintaa.
Katse tulevaisuuteen
Seuraavat vuodet Martin Tarha teki parhaansa yrittäessään paikata Martin jälkeensä jättämän aukon. Ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta onneksi teki yrityksen jatkamisen mahdolliseksi.
Martin antamat opetukset, periaatteet ja toimintatavat jäivät eloon yritykseen, ja iso osa niistä on käytössä tänä päivänäkin. Vuosien saatossa uskallus ja itseluottamus tehdä toiminnasta omanlaista kasvoi, ja Martin Tarha alkoi jälleen luoda uutta, omaa polkuaan.
Taaksepäin katsomisen sijaan tavoitteet ja ideat asetettiin eteenpäin ja pyrittiin löytämään oma paikka ja asema tulevaisuudessa. Martin antamat opit ja filosofia jäivät hänen pojalleen Jannelle, jolle ajan saatossa yrityksen päävastuu siirtyi.
Vuonna 2020 vietimme Martin Tarhan 25-vuotis syntymäpäiviä, samalla tarjoiltiin Tarjan ansaitut eläkekahvit.
Tänä päivänä yritystä luotsaa yrittäjäpariskunta Janne ja Petra. Janne vastaten viljelystä ja tukkumyynnistä ja Petra vähittäismyynnistä ja markkinoinnista. Arvojamme on tänä päivänä raikas ja iloinen ote yrittäjyyteen, yhteinen tekeminen ja usko tulevaan
- Yhdessä olemme enemmän -